ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSIIN

ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Pertti Kulluvaara -
Vastausten määrä: 0

On tullut esiin tapauksia, jossa ohjaajakoulutusten käytännön saliosioihin on ilmoittauduttu oikeudettomasti. Vaikka kysymyksessä on vielä varsin vähäinen määrä, on asiaan syytä kiinnittää huomiota, sillä tilanteet aiheuttavat aina lisätoimia vähän joka suuntaan, eivätkä ne tuo kenellekään mielihyvää. 

On tärkeää, että verkostomme osaa ohjeistaa ja opastaa esim. uusia ohjaajia ja valmentajia oikein - siksi tämä viesti.

Oikeudeton ilmoittautuminen - mitä sillä tarkoitetaan?

Oikeudettomalla ilmoittautumisella tarkoitetaan sitä, että kyseessä oleva henkilö ei ole suorittanut ilmoittautumista ja kurssimaksua ohjeiden mukaisessa järjestyksessä - on ohittanut ilmoittautumisjärjestelmän. Tämä toiminta mahdollistuu ainoastaan avustettuna taholta (henkilö/henkilöt), jolla on käyttöoikeus kyseessä olevan koulutuslinjan oppisisältöön eLentiksessä. Oikeudeton ilmoittautuminen on kohdentunut pääsääntöisesti käytännön saliosioon (0 €).

Oikeasta ilmoittautumismenettelystä kerrotaan aina koulutuksen tilaajalle. Ohjeistusta löytyy sekä nettisivuiltamme että eLentiksessä (mm. seuraavissa Kurssi: Koulutusten suorittaminen (lentopallo.fi) ja Kurssi: Koulutusten rakentuminen ja suorittaminen (lentopallo.fi).

Oikeudettoman ilmoittautumisen syntymekanismi - omistusoikeuden loukkaus - ennaltaehkäisy

Oikeudeton ilmoittautuminen lähtee rakentumaan tilanteessa, jossa koulutuslinjalla (AOK, TK, I-Taso) oikeutetusti toimiva henkilö (jolla on koulutuslinjan teoriaosion käyttöoikeus) oikeudettomasti kopioi ja jakaa ilmoittautumislinkin henkilölle/henkilöille esimerkiksi WhatsApp/sähköposti/tekstiviesti, tmv. alustaa/menetelmää hyödyntäen. Näin toimien henkilö syyllistyy omistusoikeuden loukkaukseen.

Oikeuttamaton ilmoittautuminen (etuus) syntyy, kun ilmoittaudutaan käytännön saliosioon suorittamatta ilmoittautumista ja kurssimaksua oikeassa järjestyksessä. 

Selvitysten perusteella tiedossa olevat tapahtumat ovat syntyneet ajattelemattomuudesta ja innostuksesta - on haluttu auttaa (kaveri, kollega) ja tukea tapahtuman toteutumista - tarkemmin ajattelematta menetelmän oikeellisuutta/oikeudellisuutta.

Oikeudeton ilmoittautuminen ja samalla omistusoikeuden loukkaus nousevat esiin ilmoittautumisten seurannan/tarkistuksen yhteydessä: onko käytännön saliosioon ilmoittautunut henkilö ilmoittautunut teoriaosioon? Nyt esiin nousseet tapaukset osoittavat, että: 

  • seuranta toimii ja
  • oikeudettomia ilmoittautumisia tapahtuu.

Helpoin tapa ennaltaehkäistä epätoivottua toimintatapaa on ohjata osallistujat tutustumaan ennalta Kurssi: Koulutusten suorittaminen (lentopallo.fi). Kun seurat pohtivat seuravalmentajien koulutuksen tilaamista ja toteuttamista, kannattaa heidät ohjata tutustumaan ennakkoon Kurssi: Koulutusten rakentuminen ja suorittaminen (lentopallo.fi).
Tietopyyntö - toimintamalli

Oikeudeton ilmoittautuminen johtaa automaattisesti Tietopyyntöön ilmoittautuneelle, aiheuttaen lisätyötä monin tavoin, moneen suuntaan. Minulta lähtee ilmoittautuneelle tietopyyntö, jossa tiedustellaan mistä/keneltä ja miten hän sai ilmoittautumislinkin käyttöönsä. Ketjutus voi olla todella pitkä. Selvitystyö on sähköposteja, viestejä, puheluita... 

Kysymyksessä ei ole millään muotoa kevyt ja miellyttävä selvitysprosessi, sillä se automaattisesti tahtoo johtaa syyllistämisen, syyllistymisen ja syyllisyyden tunteeseen - aina mahdollisiin sanktioihin asti - huolimatta siitä, että prosessi olisi ollut ymmärtäväinen ja inhimillinen. 

Tietopyynnön tarkoitus ja tavoite?

Tietopyynnöllä haluamme luonnollisesti selvittää, mistä ja miksi "vene vuotaa", eli:

  • Miten ilmoittautuminen on ollut mahdollista ohi järjestelmän (siitä on tietoa)?
  • Miten ja mihin suuntaan järjestelmää tulisi edelleen kehittää (ohjeistus, ymmärrettävyys, ennaltaehkäisy)?

Oikeudettoman toiminnan seuraamukset ja sanktiot

Oikeudeton ilmoittautuminen johtaa AINA Tietopyyntöön, joka vastaavasti johdattaa tapahtumaketjun selvittämiseen. Kysymyksessä on vähintään kahden tai useamman eri toimijan oikeudettomasta toiminnasta: 

  • (käyttö-)oikeudellisen henkilön oikeudeton toiminta (linkin kopiointi ja jakaminen).
  • välittäjien toiminta (linkin oikeudeton jakaminen).
  • osallistumisoikeudettoman henkilön toiminta (ilmoittautuminen oikeudetta).

Tapahtumaketjussa välittäjinä voi olla mukana useita henkilöitä.

Tällä hetkellä emme ole sanktioineet käyttöoikeuksien loukkaamista ohjaajakoulutuksissa ja lähtökohta on, että näin pitkälle ei tarvitsisi mennäkään. Järjestelmän toimivuuden ja kehittämisen näkökulmasta on kuitenkin tärkeää, että sanktiot ovat olemassa ja tiedossa - näin tiedämme, mitä oikeudeton toiminta tarkoittaa ja mihin se voi johtaa. Näitä seuraamuksia pohditaan mm. kilpailu- ja seurapalveluyksikössä. Sanktioihin palaan myöhemmin.

Lentopallo on iloinen asia, kouluttautuminen tärkeää ja ihmiset ovat hyväntahtoisia. Kun olemme selvittäneet tätä tapahtumaketjua, tahtotilana on ollut halu levittää hyvää - ei millään muotoa aiheuttaa vahinkoa! Muistetaan, kukin osaltamme, muistuttaa seuratoimijoita protokollan tärkeydestä, kun käymme keskusteluja kouluttautumisesta. Näin ennaltaehkäisemme epämiellyttäviä kokemuksia, seuraamuksia ja turhan työn tekemistä.

Hyvää syksyä ja kilpailukautta kaikille!

Kilpailu- ja seuratoimintayksikkö
SUOMEN LENTOPALLO